Näin onnistuin pudottamaan yli 100 kg – Iiriksen tarina

lokakuu 26, 2017 | PT Miia Einola

Paljon kuulee ja näkee onnistuneita elämäntapamuutostarinoita. Niitä on aina kiva kuunnella ja ne auttavat tsemppaamaan samojen asioiden kanssa kamppailevia ihmisiä. Ne herättävät usein suuria tunteita ja laittavat miettimään ja pohtimaan asioita ihan eri kantilta.

Tämän vuoksi päätin kirjoittaa teille eräästä huikeasta muutoksesta. Tarinan kertojana on valtavan elämänmuutoksen kokenut määrätietoinen ja vahvatahtoinen 32-vuotias supernainen:

”Palataan ajassa taaksepäin. Koko nuoruuteni elin aktiivista ja urheilullista elämää. Olin aina menossa ja opiskeluaikakin oli yhtä paikasta toiseen juoksemista. Olin tottunut liikkumaan ja nautin siitä. Sain liikunnasta energiaa opiskeluun ja yrityksenperustamis aikeisiin. Kunnes jotain tapahtui, perheen perustamisen myötä elämä muuttui. Itsestä huolehtiminen jäi ja elämä keskittyi kodin ja lasten ympärille, lasten hyvinvoinnista huolehtimiseen. Raskauksien aikana kertyi liikakiloja ja synnytysten jälkeen kilot vaan lisääntyivät. Elämästä tuli passiivista, masennus otti valtaa ja epäterveellinen ruoka maistui liiankin hyvin. Kun päivästä oli suoriuduttu, oli palkitsemisen aika; pussillinen sipsejä tai levyllinen suklaata.

Jälkeenpäin mietittynä sehän vain pahensi oloa.

Suuria saavutuksia noina aikoina oli, kun sai vietyä lapset lähimpään leikkipuistoon. Mitään muuta en päivän aikana sitten saanutkaan aikaiseksi. Kokeilin kaiken maailman ihmedieetit ja ”poppaskonstit”, mutta mistään ei ollut hyötyä.  Muutama kilo saattoi lähteä, mutta se tuli aina takaisin. Masennuksen vuoksi minut ohjattiin keskustelemaan psykologin kanssa. Hän ehdotti minulle lihavuusleikkausta. Olin järkyttynyt, en ollut tullut ajatelleekseni sellaista. En oikeastaan edes tiennyt mitä se tarkoitti.  Suostuin kuitenkin siihen, koska ymmärsin lihavuuden mukanaan tuomat riskit ja tiesin, että ilman leikkausta en pystyisi painoani pudottamaan.

Siitä on nyt aikaa 4-vuotta, kun leikkaus suoritettiin. Leikkauksen jälkeen painoni alkoi tippua tasaista tahtia noin 1 kg viikossa. Ruokamäärät olivat tällöin aika pieniä, eikä ruokavalio ollut oppikirjan mukainen. Ravintosuositukset eivät täyttyneet, mutta tärkeintä oli että opein syömään tasasin väliajoin. Leikkauksesta toivuttuani aloitin liikunnan. Alkuun se oli kävelyä ja kotiaskareiden tekoa. Sitten mukaan tuli hyötyliikunta ja pyöräily. Aluksi ajattelin, kunhan edes 20 kiloa tippuisi, olisin tyytyväinen.

Kuntosaliharjoittelu alkoi kiinnostamaan ja siellä kävin alkuun kerran viikossa. Jokaisen pudotetun 10-kilon kohdalla palkitsin itseni. En ruualla vaan palkintoina oli esimerkiksi hieroja, kampaajalla käynti tai uudet treenikuteet. Ne motivoivat jatkamaan.

Aika monta palkintoa tuli matkan varrella ansaittua.

Paino jatkoi tasaisesti tippumistaan, kunnes pudotettuja kiloja oli jo huikeat 85 kg! Silloin salikärpänen puraisi ja kunnolla. Elämä alkoi olla aktiivista ja urheilullista. Nautin uudelleen liikunnasta ja liikkumisesta. Sain energiaa jaksaa niin kotona kuin kodin ulkopuolella. Reilu kaksi vuotta elämän käännekohdasta oli kulunut ja vaaka näytti miinus 107 kiloa. Tavoitteeni oli saada vaakalukema naisten ihme ihanteeseen, 50 kiloon. Koin kuitenkin, ettei se paino ole tavoittelemisen arvoinen. Tärkeintä oli se, että tunnen voivani hyvin ja näytän terveeltä. Paino nousikin sopivasti ja lihaksiakin alkoi tulemaan. Nyt paino on 100 kg vähemmän, kuin vuonna 2013.

Vielä tänäkään päivänä herkuttelu ei kuulu arkeen. Joskus saatan ottaa muutaman irtokarkin, mutta siihen se sitten jää. Tämän hetkinen elämäni on hyvin aktiivista. Joka paikkaan mennään polkupyörällä ja salilla treenaan viisi kertaa viikossa. Tulevaisuuden haaveena on kokonaisvaltainen hyvinvointi. Treenien suhteen painotus on lihasmassan kasvattamisessa ja lihaserottuvuuden hakemisessa. Muitakin omia pieniä unelmia löytyy, mutta niistä ei uskalla vielä ääneen puhua.
Katsotaan mitä aika tuo tullessaan.

Olisitko koskaan uskonut, että 160 kg painavasta naisesta tulisi urheiluhullu?

KAIKKI ON MAHDOLLISTA, JOS VAIN SITOUDUT SIIHEN MITÄ TEET JA TAHDOT SITÄ OIKEASTI. MEILLÄ KAIKILLA ON MAHDOLLISUUS TEHDÄ ELÄMÄSTÄMME PAREMPAA ERI OSA-ALUEILLA,
OLI SE SITTEN PAINONPUDOTUS TAI LIHASMASSAN KASVATUS TAI MIKÄ MUU MUUTOS TAHANSA.”
– Iiris

 

Kiitos tarinan jakamisesta.
Iiris
ja Delight PT Miia Einola
#FeelDelighted

Share this with your friends:

Viimeisimmät päivityksemme