Millainen on terveellinen välipala?

helmikuu 1, 2017 | PT Miia Einola

Kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu monista eri asioista. Ruokavaliolla on suuri merkitys hyvinvoinnin kannalta. Jos syö liian harvoin, liian vähän tai tekee huonoja ja vääriä valintoja, saattaa aineenvaihdunta olla täysin pysähdyksissä.

Välipala on siksi aivan ehdoton.
Se on tärkeä osa ruokavaliota, jotta siitä saadaan täysipainoinen. Välipala tuo myös virkeyttä sekä energisyyttä päivään, kun verensokerit eivät heittele ateriarytmin pysyessä tasaisena. Ja kun syö 3-4 tunnin välein, välttyy myös makeanhimolta ja näin ateriakoot pysyvät kohtuullisina. Tasainen, riittävä sekä laadukkaasta ruuasta koostuva syöminen palauttaa parhaiten myös kovista harjoituksistakin.

Delight_smoothie_välipala

Delight-patukka sisältää n. 120 kcal. Tämä on hyvä ja kevyt kalorimäärä pienelle välipalalle. Verrattuna tähän saman verran kaloreita sisältäviä välipalavaihtoehtoja ovat esimerkiksi raejuusto (purkillinen), pinaattivalkuaismunakas, banaani, raikas smoothie luonnonjogurtista ja marjoista, tai vaikka snack-lautanen, jossa porkkanaa, kurkkua ja selleriä dipattuna maustettuun rahkaan. Kalorimäärä on sama, mutta ravintoarvot eivät. Esimerkiksi syömällä pelkän banaanin, proteiinin määrä jää alhaiseksi.

40 gramman Delight-patukka sisältää 13 g proteiineja, 16 g kuituja sekä 3 g rasvoja. Samat ravintoarvot kuin Delight-patukassa saat esimerkiksi puolesta purkista maitorahkaa, johon on lisätty  n. 30 g venhäleseitä sekä 4 mantelia, mutta silloin kalorimääräkin saattaa nousta jo lähemmäksi kahtasataa. Hyvä esimerkki tasapainoisesta välipalasta, mutta kumpi on helpompi ja maukkaampi eväs kuljettaa mukana tai napata laukkuun?

smoothie1 (2)

Välipalan tulisi kulkea helposti mukana, olla nopeasti syötävä ja sen tulisi sisältää hyviä
ravintoaineita. Usein säilytys on ongelmana monille hyville ja helpoille välipaloille.
Proteiinipatukat ja muut välipalapatukat ovat usein helppo ja säilytyksen kannalta hyvä vaihtoehto välipalaksi. Näiden kohdalla on hyvä olla tietoinen ravintosisällöstä. Kaikki proteiini- ja  välipalapatukat eivät ole karkkipatukkaa terveellisempiä. Ne sisältävät paljon sokereita tai esimerkiksi mahaa ärsyttäviä polyoleja, kuten glyserolia ja sokerialkoholeja kuten maltitoli. Myös kuidun ja vitamiinien määrä saattaa jäädä heikoksi.

Tee päivistäsi juuri sellainen kuin sinusta tuntuu parhaimmalta ja mikä on sinulle helpointa sekä luontevinta. Minulla kulkee aina niin arjessa kuin reissussakin mukana Delight-patukka, kaiken varalta. Saan siitä riittävästi proteiinia, kuitua ja vitamiineja. Ja jos haluan lisätä hieman hiilihydraatteja välipalaani, nappaan lisäksi hedelmän mukaan.

Elämä on täynnä valintoja! Sinä päätät päivittäin omistasi!

Teksti:

Delight hyvinvointi- ja kuntosalivalmentaja,
Personal Trainer-opiskelija
Miia Einola
delight_miia_einola

 

 

 

 

 

 

 

Share this with your friends:

Viimeisimmät päivityksemme